Olin tosi lähellä eilen(köhän se oli) et pyydän O:lta anteeksi kaikkea paskaa miten sitä kohtelij mut mitä enemmän mietin miten se kohtelee meidän lapsia tai lähinnä miten ei ota niitä ja niiden tarpeita huomioon niin olen entistä enemmän sitä mieltä et ne paskat meni kyllä ihan oikeeseen osoitteeseen.

Vituttaa kun näpäuttäny sitä kun se taas aloitti sen et eron jälkeen oon 24/7 lasten kanssa. Ei, ei se niin mee vaan hänen kuuluis myös kantaa vastuu niistä vaikka minä olinkin se joka erota halus. Se ei poista sitä tosiasiaa et ne on hänen lapsia ja hänen kuuluu kantaa vastuu niistä myös. Eikä mua nyt niinkään haittaa heidän kanssa olla koska sillä mä vaan varmistan sen et minä tulen edelleen olemaan se #1 aikuinen heidän elämässä. Mistä oon tosi kiitollinen ja onnellinen että äitinä voin heille sen tarjota. Niinkun vanhempien kuuluu. Koska jos mulla olis oma aika haaveena niin sen saan järjestettyä puhelinsoitolla. Kyse ei todellakaan oo siitä vaikka O niin kuvittelee.

Kyllä se vaan niin on et lapsia en kadu mutta kadun sitä kenen kanssa ne tein.

Surullista mutta totta. Ehkä se jonain päivänä kolahtaa, varsinkin kun tuo pienempi avaa suunsa.