Sanompahan että voi vittujen vittu. Tänään en saanut pidettyä kuyyneleitä siihen asti et saan ulko-oven kiinni joten luonnollisesti O huomasi et itkin. Ja soppa on nyt taas valmis. Nyt mun pitäis vaan keksiä joku syy koska en mä näitä mitä nyt kirjoitan voi sille sanoa.
En oo nyt hetkeen kirjoittanut mitään suurempaa, isoin syy siihen on se etten oo halunnu taas myöntää itselleni asioita. Sitä miten pohjalla oon ja miten haluan vaan luovuttaa. Syömishäiriön ääni on vaan liian voimakas enkä jaksa enää vastustaa sitä. Siitä syystä nyt pääddyttiin O:n kanssa eroamaan. Ja se oikeesti hajottaa mut sisältä miljoonaan osaan taas, mutta ana siellä taustalla huutelee et näin on parempi. Enkä oikeesti vaan enää jaksa vastustaa sitä.
!! JOS AHDISTUT ITSETUHOISISTA ASIOISTA TAI TRIGGERÖIDYT NIISTÄ HELPOSTI, STOP READING!!
Eli tässä sitä nyt taas ollaan, matkalla kohti hidasta itsemurhaa. Koska sitähän tää on. Ei tässä oo onnellista loppua. Eilen illalla istuin reidet paljaina veitsi kädessä jäätävän oksennusmaratonin jälkeen ja mietin viillänkö. Oikeesti se oli niin lähellä mut en sit tehny sitä. ja ehkä hyvä niin. Tai en tiiä olisko se sit helpottanu tätä pahaa oloa. Who knows.
Tosiaan erottiin O:n kanssa ja jotenkin sen heitto siitä miten se oli Tinderin taas ladannu (vain muka katsoakseen jotain profiilijuttuja tms) musersi. Kyllä mä tiiän et se sitä samalla selaili. Ja niin se taas siellä
ärrällä ravaa. Mun pitäis vaan yrittää olla näyttämättä miten paljon se satuttaa mut se vaan on niin pirun vaikeaa. Oon sille sanonutkin et ei mua haittaa jos se alkaa heilastelemaan koska sitähän mä toivon. Ihan vaan sen takia et sillä olis sit joku kun mua ei enää oo. Mut samalla se tuo lisäpuhtia Analle nimittäin mun viimeisetkin ruokahalut hävis ja saan jonkun syyn kuihuttaa itseni vaan hiljalleen pois.
Oon niin väsyny tähän. Oon oikeesti niin väsynyt taistelemaan ja esittämään urheaa. En vaan jaksa, ei mulla oo mitään suuntaa elämässä joten mitä mä täällä sit edes teen? Kun ei musta oo edes hyväksi äidiksi. Niin O:kin sanoi kun eräs ilta riideltiin. Et lasten olis varmaan sit parempi hänellä kun en välitä. No siinä se on harvinaisen oikeassa sen suhteen et niiden olis parempi sen kanssa. Mutta kyllä mä niistä välitän, enemmän kun mistään muusta.
Onneks mulla on tuo lenkkeily. En lenkkeile pelkästään Anan takia vaan sen takia et saan ajatukset joten kuten järjestykseen. Nyt kun en niitä lääkkeitä oo syönyt niin lenkkeilystä on tullu mun turvakeino. Lääkkeistä tulikin mieleen et tässä näkee hyvin niiden vaikutuksen. Miten ne turrutti ja jotenkin sai painamaan vaan eteenpäin. Näköjään vaikutus kadonnut nyt kokonaan. Meinasin yksi ilta ne hakea taas mut onneks mulla ei ollu rahaa.
Tää on nyt vähän tällästä sekavaa kun kirjoitan kauheessa kiireessä ennenkun O tulee takas.
Back to you
Linkin takana mun uus lempparibiisi. Ja mulle se ei kerro kenestäkään henkilöstä vaan enemmänkin syömishäiriöstä. Kannattaa kuunnella etenkin kertsi tarkkaan, se kuvaa tätä niin hyvin. Miten se tuhoaa kerta toisensa jälkeen kaiken ja silti aina palaan siihen.
Ja piilotin sen vanhan blogin, ihan vaan kun alko kuumottaa kun sen osoitteen joskus O:lle annoin. Vaikka se lupasi ettei lue sitä mut ihan varmuuden vuoksi ettei sieltä löydä tänne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti