Why does it feel so bad inside

Se tunne kun on vaan taas niin paha olla mut sitä vaan ei saa sanotuksi kellekkään. Sitä vaan haluais että ihmiset olis jo oppinut tulkitsemaan sun elekieltä ja olemusta ja ymmärtäis millon tarviit sitä halausta ja läsnäoloa. Ei O. Meillä on 7 vuoden yhteinen historia eikä se vieläkään. Tai sit se vaan ei halua, haluaa edelleen olla itsekäs. Ihan sama, ompahan taas yks todiste sen puolesta et mikään ei voi muuttua pysyvästi paremmaks vaikka sitä miten kovasti itse haluais ja toivois. Oon vaan niin uupunu siihen et kaikki pitäis aina vääntää rautalangasta. Se on tän kaiken keskellä niin voimiavievää kun haluais ja toivois et toinen olis oppinu tuntemaan sut näiden vuosien aikana. Odotan varmaan taas vaan liikoja, vika mussa niinkuin joka _ikinen_ kerta. Mut mä oon jo niin tottunu siihen. Ja uskon sen itsekin.

Tää nyt vaan on taas näitä iltoja kun joku vaan vaivaa mieltä mut et vaan saa kiinni siitä että mikä. Mä en oo itkeny moneen viikkoon mut äsken kun O lähti ovesta ulos, kyyneleet vaan tulvi pitkin poskia. Jotenkin menin ihan hämilleni siitä et mitä vittua just tapahtu. Jotenki oon niin sekasin taas. Pää on kun joku lottokone, miljoona ajatusta vaan sikin sokin eikä mistään meinaa saada kiinni. Sit ne pulpahtelee kummallisesti aina yksitellen ja saa olon ihan omituiseksi. Hirmu vaikee pukea sanoiks mitä ajan takaa. Luulis et olisin vaan tyytyväinen kun sain tänään todeta miten mun S koon mekko menee päälle. Mekko mikä ei ikinä oo mulle mahtunut. Se sama mekko minkä meinasin myydä koska luulin etten ikinä tuu sitä saamaan päälleni. Mut ei, hetken se lämmitti mieltä mut ei se riitä. Mulle ei riitä mikään. Analle ei riitä mikään. Koskaan se ei oo tyytyväinen.

Tää nyt oli tällästä ajatusoksennusta mut pakko purkaa et joskus edes saisin unen päästä kiinni. Vaikka sit kun saan niin se uni ei oo levollista. Ehkä vielä jonain päivänä.