Nyt on alkanu joku oikeesti huonompi kausi elämässä taas. Koko ajan masentaa ja ahdistaa ja tuntuu et oon taas siellä umpikujassa missä olin sillon vuosi takaperin. Miten helvetissä onnistun aina itseni sinne saamaan? Voisko joku oikeesti lopettaa tän ja kääntää suunnan oikeeseen? Kamalin ajatus tässä on se et suurimman työn siinä joudun minä itse tekemään ja se jos mikä on helvetin vaikeeta tällä hetkellä koska ei oo yhtään motivaatiota.
Hullua miten sitä tiedostaa ongelman mut sit ei kuitenkaan haluu asialle mitään tehdä. Tai haluan minä mutta koen etten ansaitse sitä ja toisekseen, mitä turhaa koska jossain vaiheessa tässä ollaan kuitenkin taas? Jos pysyy koko ajan pohjalla niin suunta ei oo kun ylöspäin. Jos taas sinne ylös kapuaa, on aina riskinä pudota takaisin pohjalle ja kaikki se työ oli ihan turhaa ja joudut taas aloittaa kaiken alusta. Ja se pelottaa että kuinka monta kertaa oikeesti itse jaksan sinne alas pudota ennenkun tulee se viimeinen pohja vastaan.
Kaikista eniten tällä hetkellä tarvitsisin sitä turvallista syliä missä kaikki maailman paha kaikkoaa eikä tarvii ajatella mitään. Aiemmin mulla oli se syli, mutta ei enää. Se onkin sit ihan toinen stoori se. Pakko sekin varmaan jossain vaiheessa purkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti