Jumitusta

68.8kg. Miten vitussa edelleen toi paino junnaa tossa 68?! Oikeesti, vaan kolme kiloa tavoitteeseen ja se tuntuu niin mahdottomalle saavuttaa. Vittu mitä paskaa. Tämän takia tää aamu on menny selaillessa thinspoa. Jalat, takapuoli ja alavatsa ja -selkä on sellaisia löllyköitä mitkä haluaisin vielä hiukan pienemmiksi niin olisin joten kuten tyytyväinen.

T-Ä-Y-D-E-L-L-I-S-E-T jalat!

Mutta jee, ihanaa kun vihdoin alkoi tää juhannusviikko ja sehän tietää lapsivapaata viikonloppua ja sitä, ettei enää mee kauaa meid
än perheenlisäykseen!! Oon niin innoissani! Jotain kivaa mitä odottaa. Vaikka juhannussuunnitelmat on vielä aika auki mutta eiköhän sitä aina jotain keksi! Kauheesti sitä vaan miettii taas noita syömisiä juhannuksena mutta eiköhän niistä selviä.

Eilinen meni taas O:n kanssa sotiessa. Pakka räjähti ihan käsiin taas kerran. En mä enää edes jaksa uskoa et tää tästä mihinkään muuttuu vaikka miten kovasti sitä toivoisin ja haluaisin. Nyt jos skoskaan sen täytyy näyttää et se kykenee pysyvään muutokseen. Odotukset ei oo kovinkaan korkeella koska tää tilann ei tähänkään mennessä oo muuttunu mihinkään. Siihen lisää vielä sen et se ei luota muhun mun aikasempien hölmöilyiden takia niin homma aika taputeltu. Mut jotenkin sitä vaan on niin turtunut ettei oikeestaan enää jaksa vaan välittää. Välillä sitä huomaa miettivänsä et ehkä tää on ihan fine tyytyä tähän koska oikeesti en varmaan oo edes valmis vielä luopumaan tästä omasta maailmasta missä haluan vaan olla laiha. Tää tilanne ylläpitää sitä sen verran hyvin et tuntuu että itse pääsee jotenkin helpolla. Kauheen sekavaa, tiedän mut ehkä joku sai edes pienen kopin. Ja muutenkin, jos me erottais mä en haluais edes ajatella mitään uutta parisuhdetta ennenkun oon sinut itseni kanssa niin mähän jäisin ihan vaille sitä pientäkin huomiota ja läheisyyttä.

Mut onks toi kaikki sen arvoista et pilaan oman mielenterveyden ja jaksamisen roikkumalla tässä kiinni? Sisimmissäni tiedän et ei mut sitä vaan niin kovasti haluais uskoa et toinen pystyy muuttumaan koska pystyinhän minäkin? Missä vaiheessa on ok luovuttaa asian suhteen ja hyväksyä se ettei toista pysty muuttamaan väkisin? Sanoppa se.